näkymä näyttelystä

Ismo Luukkonen

Hiidenkiuas

Wäinö Aaltosen museon studio, Turku
10.1. – 23.2. 2003

 

Maisema on kerroksellinen. Jokainen aikakausi jättää jälkensä maaperään ja jokainen sukupolvi peittää alleen edeltävien sukupolvien merkkejä. Mutta on myös paikkoja, joissa muinaisten jäljet ovat niin näkyviä, etteivät myöhemmät tapahtumat ole niitä peittäneet.

Pronssikaudella (1500 – 500 e.Kr.) lännestä saapui uusia asukkaita Suomen rannikolle. Mukanaan tulijat toivat uudenlaisia tapoja ja tavaroita. Tapa haudata vainajat kiviröykkiöihin kallioiden laelle levisi koko rannikolle. Uudet jumalatko saivat ihmiset pystyttämään esihistoriamme näkyvimmät maamerkit?

Tänä päivänä meri on jättänyt pronssikautiset hautaröykkiöt. Ne sijaitsevat yhä korkeilla paikoilla, mutta kalliolla kasvava metsä peittää näkyvyyttä alla aukeaville pelloille – sinne missä ennen oli meri. Omaisten lahjat röykkiön vierellä ovat vaihtuneet muinaisjäännöksestä kertovaan opastauluun ja sieltä, mistä ennen kohosi leiritulen savu pilkottaa nyt kerrostalo.

Röykkiöt ovat pitkään saaneet olla rauhassa. Ne on unohdettu hankaliin paikkoihinsa. Mutta viimeiset vuosikymmenet ovat häirinneet röykkiöiden rauhaa enemmän kuin mikään sen jälkeen, kun meri ne jätti. Koneellinen metsätalous, sähkönsiirto ja tienrakennus ovat jättäneet jälkensä ympäristöön. Mutta kolmentuhannen vuoden kuluttua röykkiö on yhä paikallaan ja nykyajan merkit jojuvat näkymättömänä kerroksena turpeen alla.

 

muinaisen jälkiä

cv

www.ismoluukkonen.net