Puhe kirjan julkistustilaisuudessa 8.10.2025  

Tämän kirjan alku on niissä tapahtumissa 6000–4500 vuotta sitten, joissa Saimaan Yöveden rantakallioihin maalattiin kuvia punaisella värillä. Yksityiskohtia tapahtumasta emme tiedä.

Oliko paikalla yksinäinen taiteilija vai suurempi ihmisjoukko?
Maalattiinko kuvat jäältä vai veneestä?
Kuinka usein kuvia käytiin tekemässä?
Ja mikä oli paikkojen myöhempi käyttö?
Käytiinkö kuvia katsomassa?

Meille ovat säilyneet vain kuvat ja nekin ovat veden laskettua jääneet korkealle kallioon.

Nyky-yhteiskunnan tietoon ikiaikaiset kuvat tulivat vuonna 1968, kun arkeologi Pekka Sarvas Yövedellä veneillessään kiinnitti huomiota erikoisiin punaisiin kuviin Astuvan kalliossa. Minä synnyin seuraavana keväänä. Seitsemän vuotta myöhemmin löytyivät myös Uittamonsalmen maalaukset yhdeksän kilometriä lännempänä.

Ensimmäiset omat muistikuvani Astuvansalmen kalliomaalauksesta ajoittuvat vuoteen 1987. Olin tuolloin innokas tähtiharrastaja ja luin Tähdet ja avaruus -lehdestä Heino Eelsalun lyhyen kirjoituksen, jossa hän vertasi maalausta tähtitaivaan kuvioihin ja näki niillä kartankaltaisen yhteyden. Muistan suhtautuneeni asiaan epäilevästi, mutta artikkelista jäänyt muistijälki osoittaa, että jokin oli herättänyt mielenkiintoni.

Muutamaa vuotta myöhemmin, kesällä 1990 uutisissa kerrottiin Astuvansalmen edustalla tehdyistä sukellustutkimuksista ja järven pohjasta löytyneestä meripihkariipuksesta. Olisinkohan silloin ensimmäistä kertaa avannut kotoa löytyneen tietosanakirjan kohdasta Astuvansalmi.

Kului kuitenkin vielä neljä vuotta, että kalliomaalaukset astuivat toden teolla tietoisuuteeni. Pekka Kivikkään kirja Saraakallion kalliomaalauksista ohjasi minut ensin Laukaalle Saraaveden rannalle ja sitten, 18. elokuuta 1994, Ristiinan Astuvansalmelle ja Uittamonsalmelle.

Käynti oli käänteentekevä. Olin jo Saraakallion vierailun jälkeen päättänyt tehdä kalliomaalauksista valokuvaopintojeni lopputyön ja näyttelyn, mutta kokemus Astuvansalmella määritti uudelleen sen, kuinka maalaukset näin. Kallion punaiset kuvat olivat merkityksellisiä, mutta yhtä lailla koin merkitykselliseksi itse kallion, johon ne oli maalattu sekä maalausten ympäristön.

Järvi kallion edessä, metsä sen vierellä ja laella. Taivaankansi, joka kaartui maiseman yllä.

Oivalsin, että maalauksia ei voi todella ymmärtää ottamatta huomioon niiden ympäristöä. Maalauksia ei oltu tehty minne tahansa, vaan paikat oli valittu. Jos haluan kertoa maalauksista ja välittää niihin liittyviä merkityksiä, en voi poistaa niitä ympäristöstään.

Niinpä loppuvuonna 1995 esillä olleessa näyttelyssäni oli kuvia paitsi maalauksista, myös niiden ympäristöistä. Mutta tästä työni kalliomaalauksilla vasta alkoi.

Kesällä 1996 olin mukana Juhani Grönhagenin johtamilla tutkimuksilla, joissa seurasin sukeltajien toimintaa ja kuvasin kallion pala palalta. Paikalle saavuttiin vesitse, jolloin ensimmäistä kertaa näin kallion vaikuttavan profiilin.

Toukokuussa 2001 valokuvasin kallion Museoviraston dokumentointiprojektin yhteydessä. Työtä varten kallion eteen oli rakennettu telineet, jolloin kuvaaminen onnistui lähietäisyydeltä.

Vuosina 2010–2025 palasin toistuvasti Astuvansalmelle. Ensin Kansallismuseossa vuonna 2011 esillä ollutta näyttelyä varten ja sittemmin kirjaprojekteihini liittyen. On hämmästyttävää kuinka sadoista tai tuhansista paikasta ottamistani kuvista huolimatta juuri se tietty kuva aina puuttui. Joko rajaus ei ollut sopiva tai sää kuvaushetkellä oli ollut vääränlainen. Aina löytyi syy palata.

Jokainen käynti on ollut erilainen. Vaihtuvat vuodenajat ja sää tuovat aina oman lisänsä kokemukseen. Ja myös paikka itsessään muuttuu. Kun aiemmin otettuja kuvia vertaa uudempiin, huomaa muutoksen konkreettisesti. Jäkälät vaeltavat kalliopinnalla ja levä valtaa alaa.

***

Astuvansalmi on monumentaalisin kalliotaiteen ilmentymä Suomessa. Tämä alkaa jo itse maalauskalliosta, josta voi tunnistaa suurikokoisen ihmiskasvojen profiilin. Sama profiili on tunnistettavissa myös siitä järven pohjasta nostetussa meripihkariipuksessa.

Kalevalan sanoin:

Itse virsikäs Vipunen, mies vanha varaväkevä,
tuo viruvi virsinensä, luottehinensa lojuvi;
haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilla yleni,
leppä leukaluun nenässä, pajupehko parran päällä,
otsalla oravikuusi, havuhonka hampahilla.

Astuvansalmen maalauskentän tunnusomaisin piirre ovat useat hyvin säilyneet suurikokoiset hirvikuvat. Niiden lomassa on mm. ihmishahmoja ja veneitä. Olen laskenut kalliosta yhteensä 85 tunnistettavaa kuvaa. Maalaukset tuntuvat ryhmittyvän kalliohalkeamien jakamiin alueisiin. Ne muodostavat sommitelmia, joissa eri kuviot ovat suhteessa toisiinsa. Alempana kalliota peittää laajalti piirteetön punainen väri.

Maalaukset sijaitsevat 7–12 metriä nykyisen vedenpinnan yläpuolella. Ylimmät kuviot on maalattu Suursaimaan pinnan ollessa korkeimmillaan noin 6000 vuotta sitten. Tällöin Saimaan vedet mursivat uuden lasku-uoman Imatralla ja syntyi Vuoksi. Veden pinnan nopeasti laskiessa paljastui kalliopintaa, johon suurin osa Astuvansalmen kuvioista maalattiin. Tämän jälkeen veden pinta on edelleen hitaasti laskenut. Peittävän värin alue on nuorinta maalausta. Viimeiset jäljet kallioon on maalattu noin 4500 vuotta sitten.

Onko suhtautuminen maalauksiin muuttunut vuosisatojen aikana? Kuinka alaosaa maalanneet suhtautuivat ylempänä oleviin kuviin, jotka olivat jo silloin jopa tuhat vuotta vanhoja.

Uittamonsalmella maalauksia on neljässä paikassa noin 200 metrin matkalla. Tunnistettavia kuvioita on yhteensä 32. Ne ovat ajoitukseltaan samanaikaisia kuin Astuvansalmella, aiheiltaan samankaltaisia, mutta tyyliltään kiinnostavasti omanlaisiaan.

***

Palaan maalauksiin liittyviin merkityksiin.

Karkeasti merkitykset voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Ensinnäkin ovat maalausten alkuperäiset merkitykset. Se, mitä ne merkitsivät tekijöilleen vuosituhansia sitten. Toiseksi ovat maalausten merkitykset tässä päivässä. Se, mitä ne merkitsevät 2000-luvun ihmisille, jotka saapuvat maalausten eteen ja kohottavat katseensa niitä kohti.

Alkuperäisiä merkityksiä emme voi enää varmuudella tavoittaa. Ne ovat kadonneet sitä mukaa, kun perimätieto maalauksista on haipunut ja kadonnut pois. Voimme toki rekonstruoida merkityksiä niiden vihjeiden perusteella, mitä meillä on käytettävissä.

Voimme tunnistaa ainakin osan kallioon maalatuista kuvista: hirviä, ihmishahmoja, venekuvia, kädenjälkiä. Ne kertovat metsästäjä-keräilijän maailmasta. Emme näe kallioissa viitteitä viljelystä tai karjankasvatuksesta.

Voimme päätellä jotain ympäristöstä, siitä millaisiin paikkoihin maalaukset sijoittuvat, kuinka ne asettuvat suhteessa ilmansuuntiin ja ympäröivään maastoon. Voimme asettua kivikauden metsästäjä-keräilijän asemaan ja miettiä, kuinka maalaukset asettuivat heidän reiteilleen. Missä ovat lähimmät asuinpaikat?

Saamme vihjeitä maalauspaikkojen edustalta tehdyistä – joskin vähäisistä – löydöistä. Meripihkariipuksista ja nuolenkärjistä. Kuuntelemme tarkoin, mitä myöhempien aikojen pohjoisten seutujen alkuperäisasukkaat kertovat tavoistaan ja uskomuksistaan. Emmekä sulje korviamme muualla maailmassa tehtävältä kalliotaidetutkimukselta. Ehkä sieltä löytyy jotain, joka avaa lukon kalliossa.

Yksittäiset vihjeet ja päätelmät alkavat tukea toisiaan, muodostaa säikeitä, joiden avulla muodostuu oletuksia tai teorioita. Ne eivät aina kerro samaa tarinaa, mutta yhteinen lähtökohta on, että kuvat ovat metsästäjäyhteisön tekemiä.

Ehkä kallioihin maalaamalla haluttiin varmistaa saalisonni. Ehkä kuvilla lepyteltiin pyydettyjen eläinten henkiä tai lajihaltiaa.

Tai olivatko ne kuvia onnistuneista metsästysretkistä. Ammuttiinko kallioon maalattuja kuvia seremonioissa ennen tai jälkeen metsästyksen, kuten jotkut tutkijat ovat esittäneet.

Vai oliko maalausten tarkoitus pikemminkin varmistaa riistan lisääntyminen ja riittävyys. Se, että metsän riistaa riittää myös tuleville vuosille ja sukupolville.

Voidaan myös kysyä, ketkä kuvia kalliohin maalasivat. Olivatko he yhteisön tietäjiä, samaaneja, ja maalaukset muistumia transsimatkoista, joita samaanit tekivät voittaakseen yhteisöön kohdistuvat uhat.

Kaikki tutkijat eivät samanismille lämpeä. Eero Aution mukaan maalaukset kuvaavat ihmisryhmien myyttistä alkuperää ja yhteyttä toteemisiin esivanhempiin.

Tai ehkä pitäisi puhua animismista, ajattelumallista, jonka mukaan kaikella olevalla on sielu. Silloin ero ihmisen ja hirven välillä kutistuu ja jossain vaiheessa, ehkä metsästyksen ollessa kiivaimmillaan, metsästäjä samaistuu saaliiseensa, muuttuu hirveksi itsekin.

Vai onko maalausten merkitys kuitenkin arkisempi. Kukaties maalaukset ovat reitti- tai reviirimerkkejä, jotka osoittavat saapujille, että alue on asuttu.

***

Tämän päivän katsoja voi heijastella maalauksiin alkuperäisiä merkityksiä tavoittelevia tulkintoja. Maalauksiin voi suhtautua kuin vieraaseen kieleen, josta tunnistaa yksittäisiä sanoja, mutta lauseet jäävät ymmärtämättä.

Mutta on muutakin. Nykykävijä kokee paikalla jotain, mitä kuviot kallioon maalannut kivikauden ihminen ei voinut samalla tavalla tuntea.

Ajan.

Voimakkaimmat kokemukseni kalliomaalauksilla liittyvät juuri aikaan. Siihen, että katson jälkiä, joita kaltaiseni ihmiset olivat jättäneet kallioon 6000–4500 vuotta sitten. Kallioon punaisella värillä maalatut hauraat merkit ovat viesti aikojen takaa.

Eräs merkki Astuvansalmella on erityinen. Maalauskentän oikealla laidalla, kallion taitteen yläpuolella, kiveen on painettu käden jälki. Suojaisaan kohtaan maalattu kuvio on säilynyt hämmästyttävän hyvin. Voin laskea sormet, tunnistan peukalon ja kämmenpohjan.

Kun toukokuussa 2001 pääsin tarkastelemaan kuvaa lähietäisyydeltä kallion eteen rakennetuilta telineiltä, vertasin jälkeä omaan käteeni ja huomasin koon täsmäävän. Jälki voisi olla oman käteni jättämä. Vuosituhannet katosivat ja maalaus muodosti linkin minun ja muinaisten maalareiden välille.

Omakohtaisesti tärkeä on myös jalaton hirvi Uittamonsalmen ensimmäisellä maalauspaikalla. Kun ensimmäistä kertaa saavuin paikalle, tulin sinne suoraan Astuvansalmelta. Astuvan monumentaalista kuvakenttää täytyi katsoa alhaalta ylöspäin. Uittamonsalmella maalaus oli katseen korkeudella, käsin kosketeltavalla etäisyydellä. Hirven kaunis muoto ja kohtaamisen intiimi luonne vaikuttivat syvästi.

Kalliomaalaukset ovat samanaikaisesti sekä tässä ja nyt että saavuttamattomissa. Tunnistan kuviot, näen ne ja niillä on merkitys minulle, mutta sitä, mikä oli kuvien merkitys tekijöilleen, kivikauden maalareille, en pysty varmuudella tavoittamaan. Tiedostan 200 sukupolvea välissämme. Maalaus luo yhteyden, mutta samalla se osoittaa ajallisen etäisyyden välissämme.

Tässä mutta saavuttamattomissa. Se on osa maalausten viehätystä.

Voin verrata kokemusta kalliomaalausten äärellä kokemukseen tähtitaivaan alla. Kohotan katseeni ja katson kaukaisuuteen. Tähtitaivaalla se tarkoittaa äärettömiä etäisyyksiä, mutta myös kaukaisia aikoja. Lähimmistäkin tähdistä valon saapuminen kestää vuosia. Samoin kalliomaalauksia ihmetellessämme katsomme menneisyyteen.

***

Ajatus siitä, että Astuvansalmesta pitäisi tehdä kirja, on hautunut mielessäni 1990-luvulta saakka. Hahmottelin silloin jopa kirjan sisältöä ja rakennetta. Tallessa on taittodokumentti vuodelta 2000. Siinä on yllättäviä yhtäläisyyksiä nyt julkaistavaan teokseen, vaikka toki kuvat ja tekstit ovat vaihtuneet. Muistan myös hahmotelleeni aiheesta CD-ROM-levyä, olihan se 90-luvun lopussa todellinen tulevaisuuden mediaformaatti.

Tänään olen kiitollinen siitä, että 25 vuotta sitten kaavailemani kirjahanke jäi toteutumatta, rompusta puhmattakaan. Epäilen, että jos silloisella vähäisellä kokemuksellani olisin kirjan toteuttanut, en sitä tänä päivänä enää kehtaisi avata.

Nyt käsillä olevan teoksen kirjoittaminen, kuvien editointi ja graafinen suunnittelu on tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Tavoitteena oli tehdä kirja, joka esittelee kattavasti Yöveden kalliomaalausten taustoja, tuo esiin tulkintoja ja käy systemaattisesti läpi kallioon maalatut kuvat.

Tuodakseni maalaukset selvemmin esiin olen käyttänyt apuna digitaalista kuvankäsittelyä. Yleisimmin käyttämäni kuvankäsittely voimistaa maalauksia, mutta ei vaikuta kalliopintaan. Muutamaan kuvaan olen rohjennut käyttää myös voimakkaampaa käsittelyä.

Kalliomaalauksista kirjoittaessa haasteeksi muodostuu usein se, kuinka kuvailla katkelmallisia ja päällekkäisiä kuvioita niin, että lukija pystyy löytämään ehdotetut kuviot valokuvista. Tämän takia toin mukaan piirretyt kaavakuvat, joiden avulla on toivoakseni helpompi hahmottaa, miten kallion punaisia jälkiä olen tulkinnut.

Koin tärkeäksi tuoda kirjassa esiin maalausten ohella myös niiden ympäristön eri vuodenaikoina. Esimerkiksi metsäpolkua pitkin paikalle saapuessani kävelyretki toimii eräänlaisena valmisteluna maalausten kohtaamiselle. Tämän takia kirjan alussa on jakso kuvia polun varrelta.

Halusin tuoda mukaan myös Yöveden vähemmän tunnetun kalliomaalauskohteen, Uittamonsalmen. Mielestäni molemmat maalauskohteet kuuluvat samaan kokonaisuuteen ja täydentävät toisiaan.

Astuvansalmi on kansainvälisesti tunnetuin kalliotaidekohteemme. Etenkin kesäisin paikalla vieraillessa kohtaa usein muualta, kaukaakin, tulleita kävijöitä. Mielestäni on tärkeää tuoda tietoa Suomen esihistoriallisista maalauksista myös kansainvälisten lukijoiden tietoisuuteen. Siksi kirjan tekstit ovat myös englanniksi.

***

Kirjan toteuttaminen ei ole yksilölaji, vaan edellyttää monipuolista yhteistyötä. Siispä kiitän kaikkia, jotka ovat olleet mukana tai avustaneet retkilläni. Kiitos Juhani Grönhagenille sukeltajaryhmineen. Kiitos Museovirastolle sekä arkeologi Ville Mantereelle, joka on ollut seuranani 2020-luvun viimeisillä kuvausretkillä.

Yöveden maalauksia tutkineet arkeologit ja muut kalliotaiteen ystävät ovat kirjoituksissaan tarjonneet ajatuksia ja tulkintoja, joita ilman en olisi tätä työtä voinut toteuttaa. Erityisesti haluan mainita Astuvansalmen löytäjän Pekka Sarvaan sekä kalliotaidekirjojen suurmestarin Pekka Kivikkään. Kiitän nöyrimmin ja toivon, että kirjani tuo toivotun lisän Yöveden maalauksia käsitteleviin teksteihin.

Kiitos Sigillumille, joka jälleen uskoi hankkeeseeni ja otti teoksen kustannusohjelmaansa. Kiitos käännöstyön tehneelle Päivi Brinkille sekä käännöksen tarkastaneelle Martin Brinkille. Suomen tiedekustantajien liitto myönsi apurahan käännöskuluihin, mistä olen erityisen kiitollinen. Otavan kirjapaino toteutti kirjan ammattitaitoisesti ja huolella.

Kiitos myös Mikkelin matkailun kehittämishankkeelle ja Mikkelin kehitysyhtiö Mikseille julkaisutilaisuuden järjestelyistä. Toivottavasti kirjasta on iloa ja hyötyä myös opastuskeskus Astuvan vieraille.