Suuri Aurinkohirvi

Suuri Hirvi Aurinkoinen, taivaan kaunis sarvipäinen,
saapuu tuolta Taivolasta idän tuulten tupasista
Katsoo metsän käydäksensä, järven rannan juodaksensa,
sinne sarvensa pudottaa, sinne kotansa asettaa.

Tuopa Hirvi Aurinkoinen, taivaan kaunis sarvipäinen,
ottaa neidon vaimoksensa, ihmislapsen itsellensä.
Syntyy siitä suku suuri, syntyy hieno Hirven heimo,
viisi vasaa vaativaista, viisi lasta laulavaista.

Suuri Aurinkohirvi pakenee Pohjolan Metsästäjää

Hiisi, Suuri Metsästäjä, saapuu Pohjan pientareilta.
Pitkä keihäs kädessänsä, kivikirves kontissansa.
Näkee Hirvi Aurinkoisen, kohtaa kauniin kirjavaisen.
Siitä Hiisi saaliin mielii, saaliin suuren sarvipäisen,
lihat lahjaks' lapsillensa, taljan hienon harteillensa.

Tulee Hiisi, Metsästäjä, tulee paha Pohjan tuuli,
tulee kylmä kodan alle, pimeä päivän tilalle.
Poies juoksee sarvipäinen, kauas Hirvi Aurinkoinen.
Etsii turvaa etelästä, sopusijaa Saarelasta,
turvapaikkaa Toukolasta, virvatulta Viron mailta.

Akka, noita ensimmäinen, äiti suuren sarvipäisen,
miettii minne valo vaipui, Päivö-poika polskautteli.
Siinä alkaa Akka laulaa, kuinen äiti äännehdellä.
Laulaa lapsen löytääksensä, taivahalle tuodaksensa.
Hiiden häätää Hiiden maille, kauas Kalman kankaille,
Manalaisen metsämaille, tuonne Tuonen takasille.

Suuri Hirvi Aurinkoinen, taivaan kaunis sarvipäinen,
kuulee laulun luikerruksen, äänen äitinsä iäisen.
Palaa Päivö paistamahan, taivaan tulen tarjoamaan,
jotta kasvais' Hirven kansa, kasvais' hieno Hirven heimo,
sarvipäiset salomailla, sarvettomat rantasilla.

Angervo Vipunen

Viisas Angervo Vipunen, tuo vanha, varaväkevä.
Viruu virran vierehellä, kivisessä kapeikossa,
kahdeksan kiven takana, lovisessa louhikossa.
Haapa kasvaa hartehilla, koivu kulmilla kohoaa,
leppä leukaluun nenässä, pajupensas parran päällä,
otsalla oravan kuusi, havuhonka hampahilla.

Angervo Vipunen laulaa itsensä kiveksi

Itse virsikäs Vipunen, mies vanha, varaväkevä,
laulaa laulun luottehisen, virren viisaiden iloksi.
Laulaa linnun lentäjäksi, kotkan kauas kantajaksi,
mateen matkan jatkajaksi, kyisen käärmeen kulkijaksi.

Viipyy vuoden Väinölässä, kymmenen kyyn kyntömailla,
sata vuotta Saarelassa, tuhat Tuonen takamailla.
Itse virsikäs Vipunen, mies vanha, varaväkevä
siinä iän istuessaan, pitkän tovin tuumiessaan,
muuttuu maaksi mahtavaksi, kiviseksi kallioksi.

Noita etsii Angervo Vipusta

Saapuu noita soutamatta, jalan maahan laskematta
pyhän paikan penkereelle, kivikallion kohdalle,
vierelle varaväkevän, alle Angervo Vipusen.

Tekee tulen kalliolle, valkean vilukiville.
Lieden eteen rasvat nostaa, veren vierehen valuttaa.
Ei käy rasva Angervolle, veri vedes' Vipuselle,
uhripuuro tietäjälle, sakka sanan taitajalle.

Noita tuosta miestä miettii, miettii miestä, tuumii tuosta:
"Jospa mies on muulle mennyt, muulle maalle lauleskellut.
Ei tuu takas' etsimättä, palaa poies hakematta."
Kulkee alla alisissa, lentää yllä ylisissä,
Viron mailla vierahilla, suuren kannan katvehilla.
Etsii surman syövereistä, kaukaa kuolon kamareista,
löytää lännen lehtomailta, idän tuulten tupasista.

Juhla Kuu-Akalle

Kohoaa kuu kumottamaan, öinen valo valaisemaan,
ylle suuren järven selän eteen vanhan Vironkannon.
Tuopa katsoo Angervoinen, katsoo kuuta kaunokaista.
Laittaa vanha lauleluksi sanat ilmoille ileksi:
"Tulkoon suuri Hirven heimo, kokoontukoon Hirven kansa.
Kunniaksi kuisen Akan, ilos' kauniin kirjavaisen,
juhlan suuren järjestäköön, pitkät pidot pitäköön."

Saapuu hieno Hirven heimo, saapuu kaunis Hirven kansa.
Saapuu siihen syöminkeihin, jopa ryhtyy juominkeihin,
illan myöten istumahan, tarinoita kertomahan,
kisaa pientä pitämähän, yötä myöten lempimähän.

Tuonelan portti

Musta vesi, Tuonen vesi, Tuonen tytön tumma virta.
Helppo virran myötä mennä, paha poies on palata.
Siinä suuri kiviportti, portissa punainen merkki,
elon väri kalliossa, Tuonen oven olkapuussa.
Merkki Manan menijöille, syvän veden soutajille,
elon tiedon etsijöille, totisille tietäjille.

Merkin alta Manan maille, Tuonen tytön tantereille,
vihan viemät, surman syömät, Tuonen taudin taltuttamat.

Aurinkohirvi saapuu Tuonelan joelle

Suuri Hirvi Aurinkoinen, taivaan kaunis sarvipäinen,
aamun juoksee, illan juoksee, juoksee pitkän päiväsenkin.
Saapuu lännen lähtehille, tumman veden tuntumille.
Ottaa sarvet otsaltansa, pistäväiset päänsä päältä,
laittaa veden lainehille, Tuonen virran vaahtopäille.

Saapuu siihen surman saaneet, manan majoille menijät
tuonne Tuonelan kotihin, Manalan ikimajoihin.

Ilman Lintu

Saapuu Lintu Taivolasta, Kokko kaunis kaukomailta.
Näkee kiven kallioisen, näkee Angervo Vipusen.
"Onko tauti Angervolla, paha vika Vipusella?
Kun ei laula sulosuulla, havahuta hampahilla,
kurahuta kurkunpäällä, kie'u kiivaalla kielellä."

Ilman Lintu Taivolasta, Kokko kaunis kaukomailta,
iskee tulta tuikahduttaa, valkeata valahduttaa,
muistoksi varaväkevän, itse virsikkään Vipusen.