Havukoski

Vantaa

Kalliomaalaus, jossa on selviä viivoja. Ilmeisesti nykyaikainen.
Rock painting with clear lines. Probably recent.

Vantaalla, lähellä tunnettuja kivikautisia asuinpaikkoja kohoaa metsäinen mäki, jonka länsikyljellä on matalahko jyrkänne. Loppuvuonna 2020 jäkälän peittämältä pinnalta löytyi punaisia jälkiä, jotka osoittautuivat maalauksiksi. Selkeitä kuvioita maalauksesta ei kuitenkaan pystynyt tunnistamaan, arveluita oli sivusta kuvatusta ihmishahmosta ja mahdollisesta eläimestä. Värin sävy ja rakenne vaikuttivat lupaavilta, joskin väri oli paikoin yllättävän voimakasta.

Käsitellyissä valokuvissa vahvistui ajatus siitä, että maalaus poikkeaa tyyliltään esihistoriallisista maalauksista. Vahvimmin kuviosta hahmottuu karikatyyrimäinen, etuvasemmalle katsova hirven(?)pää, mutta tämäkin tulkinta on epävarma. Alhaalla oikealla olevien kuvioiden rytmi muistuttaa kirjaimia, mutta varmaa tulkintaa niistäkään ei voi tehdä.

Tyylillisten ja värin luonteeseen liittyvien huomioiden perusteella pidän maalauksen esihistoriallisuutta epätodennäköisenä. Kuitenkin maalauksen päällä olevan jäkälän perusteella sillä on ikää vähintään kymmeniä vuosia.

Maalauksen edustalle on tehty muutama koekuoppa. Esihistoriallista toimintaa niistäkään ei paljastunut: "Kivikon päälle oli sen sijaan kertynyt paksusti turvetta ympäröivistä havupuista. Turpeesta löytyi paljon pullolasia, pullonkorkkeja, muovipakkausten paloja jne. Noin 10-15 cm syvyydestä turpeesta löytyi kaljapullon osa, jossa oli vielä tunnistettava Lahden erikois -etiketti, jollaisia oli käytössä 1960-luvulla." (Lähde: kyppi.)


Suomen kalliomaalaukset