Ahvionkoski

Kotka

Todennäköisesti nykyaikainen maalaus.
Probably modern painting.

Kymijoen Ahvionkosken itärannalla, aivan vesirajalla on siirtolohkare, jonka tasaiselta pohjoisen puoleiselta kyljeltä löytyi vuonna 2006 hirveä esittävä maalaus. Maalausta epäiltiin jo tuoreeltaan nykyaikaiseksi mukaelmaksi kivikautisesta maalauksesta. Syinä epäilyyn olivat värin voimakkuus sekä maalauksen yhdenmukaisuus Iitin Konniveden Haukkavuoren hirvikuvan kanssa. Paikka on myös suosittu vapaa-ajan viettopaikka, eikä selvästi näkyvästä kuviosta ollut mitään aikaisempaa tietoa.

Kesällä 2024 tekemäni tarkastuskäynnin perusteella olen samaa mieltä aiemman tulkinnan kanssa. Väri on haaleampi vuoden 2006 kuviin verrattuna, mikä on odotettavaa tuoreelle maalaukselle. Myös kuvion sijanti melko vaatimattoman kokoisen lohkareen pohjoiskyljellä on epätavallinen. Ja kuten aiemminkin on todettu, etenkin eläimen turpa, etujalka ja korvat ovat muodoltaan hyvin lähellä Konniveden Haukkavuoren hirvikuvaa.


Suomen kalliomaalaukset