Astuvansalmen kartta
Tämän päivän Astuvansalmi on noin 1200 metriä pitkä ja maalauksen kohdalla reilut 100 metriä leveä kapeikko, jonka Astuvan saari jakaa Saimaan Yövedestä. Astuvan kallio sijaitsee järvien pilkkomalla mantereella, kapeikon pohjoisrannalla. Maalauskentän alimmatkin jäljet ovat jääneet yli seitsemän metrin korkeudelle järven pinnasta.
Vie osoitin kartan päälle, niin näet Astuvansalmen sellaisena, kun se oli 5500 vuotta sitten, jolloin Yöveden pinta oli noin 9 metriä nykyistä korkeammalla. Ylimmät kuviot oli todennäköisesti jo maalattu. Pääseinämän suuri sarvipäinen hirvi (ryhmä g) oli kenties tekeillä. Astuvan saaresta olivat näkyvissä vain korkeimmat kohdat – kolme laajempaa aluetta ja kallionyppylä maalauskalliota vastapäätä. Astuvan kallio sijaitsi laajalla, rikkonaisella saarella, jonka lahdet ovat kuroutuneet nykyisiksi pikkujärviksi.
Maalauskallio Astuvan saarelta nähtynä. |